Ehdota Julius-palkinnon saajaa

6.9.2022

Ehdotukset Julius-palkinnon saajiksi 30.9.2022 mennessä

Aikakauslehtien Päätoimittajat ry on jakanut Julius-palkintoja vuodesta 1982.

Palkinto on saanut nimensä Julius Krohnista, (1835–1888). Hän oli vakaumuksellinen suomalaisuustaistelija, joka toteutti ihanteitaan tiedemiehenä, runoilijana ja lehtimiehenä. Krohn nauttii edelleen kansainvälistä arvostusta kansanrunouden tutkimuksen menetelmien kehittäjänä.

Julius-palkinnon esittäminen ja myöntäminen
Palkinnon jakamisesta päättää yhdistyksen johtokunta.
Ellei erityisistä syistä muuta seuraa, johtokunta pyytää vuosittain määräämänään aikana jäseniltä ehdotuksia Julius-palkinnon saajiksi.

Ehdotuksen tulee sisältää ainakin:
-ehdokkaan nimi sekä nykyinen työtehtävä, aikakauslehti ja työnantaja
-perustelut palkitsemiselle
-ehdottajan tai ehdottajien yhteystiedot

Palkittavat, palkinnon sisältö ja palkinnon jakaminen
Pääsääntöisesti Juliuksia jaetaan vuosittain 1-2, ja palkinto sisältää rahaosuuden sekä kunniankirjan.

Julius-palkintojen perusteluista löytyy esimerkiksi seuraavia ansioita:

Henkilökohtaiset
- Monipuolinen ja menestyksekäs ura
- Tulevaisuuden toivo; nuori, lahjakas tekijä
- Arvostettu esimies, inspiroiva, kuunteleva, oikeudenmukainen ja tehokas
- Rohkea oman persoonansa peliin laittaja
- Lasikaton murtaja
- Syvällinen oman alansa tuntija

Journalistiset
- Tekee laadukasta mediaa printissä ja netissä
- Kehittää journalistisen kerronnan muotoja
- Riippumaton; puolustaa journalismia ulkoisia vaikuttamisyrityksiä vastaan
- Valvoo lukijan etua

Kehitystyöhön liittyvät
- Uudistaa oman organisaationsa toimintatapoja
- Kehittää lehden ympärille uutta liiketoimintaa
- Valloittaa uusia yleisöjä

Alan edistämiseen liittyvät
- Kollegiaalinen toimija, luottamustehtävät mm. APY:ssä
- Aikakauslehtien edustaja esimerkiksi JSN:ssä, asiantuntija yritysten hallituksissa
- Tutkimuksen tekijä ja edistäjä

Yhteiskunnalliset
- Keskustelunavaaja
- Merkittävä mielipidevaikuttaja
- Humaanien arvojen ja oikeudenmukaisuuden edistäjä

Ehdotukset 30.9.2022 mennessä verkkolomakkeella:
https://forms.gle/tBHznqWqSirQDePd9