Viisi aktorin paikkaa vapaana!

14.11.2019

Näin kuvasivat kokemuksiaan edellisessä Apy ry:n mentorointiohjelmassa mukana olleet: 

- Voi puhua suoraan ja omaa alaa ymmärtävälle ammattilaiselle, henkistä tukea olen saanut ja sitä kaipasinkin.

- Mentorointi on sujunut hyvin, tavattu kerran kuussa ja tapaamisista on pidetty kiinni, on tuntunut innostavalta tavata. Oman lehteni tilanne onkin ollut epävakaampi kuin alun perin luulin, joten mentorointiteemat ovat myös seuranneet tätä kehitystä. Olin ehkä ajatellut olevani jotenkin varmoilla vesillä, jossa olisi päässyt reflektoimaan omaa kehitystäni, mutta nyt olemme usein puineet sen hetken polttavinta tilannetta, ja tämä on ollut tärkeää.

- Olen saanut henkistä tukea ja näkökulmia, mutta myös yksittäisiä neuvoja ja vinkkejä. Mielenkiintoinen kokemus, hyvä startti uuteen.

- Meidän kohdalla mentorointi on enemmänkin vertaismentorointia. Olemme keskustelleet molempien töistä ja niihin liittyvistä haasteista, hyvin avartavaa.

- Mentorini on todella asiantunteva, viisas ja mukava, on avartavaa ja opettavaista vaihtaa ajatuksia päätoimittajuudesta. Se antaa intoa ja ideoita kehittää omaa lehteä ja esimiestyötä jatkossa.

- Mentorointi on hyödyttänyt monella tapaa. Mentorin kokemukset vastaavista tilanteista antavat hyviä vinkkejä siitä, mitä voisi tehdä. Muillakin on samoja ongelmia, en olekaan yksin, ja mentoriin voi ottaa yhteyttä milloin tahansa. Ilahduin siitä, miten nopeasti mentori oivalsi, mistä on kyse. On mukava keskustella kollegan kanssa tasavertaisesti.

Aktorin paikkoja on tarjolla viisi.

Lähetä oma hakemuksesi osoitteeseen paivi.kupias@tevere.fi. Kopioi alla olevat kysymykset viestiisi ja vastaa niihin. Lisätietoja apy@kolumbus.fi. APY:stä saat myös tiedon, kuka on mentorointiparisi. 

Kaikkien mentorointiohjelmaan valittujen yhteistapaaminen on 15.1.2020 klo 17.00-19.00 Tony’s Street Bar, Bulevardi 7, Helsinki.

Kysymykset aktorille:

Nimi
Puhelinnumero
Sähköposti
Ikä
Nykyinen työtehtäväni - organisaatio, tehtävänimike, vastuut, ajankohta
Aikaisemmat työpaikkani – organisaatio, tehtävänimike, vastuut, ajankohta. Voit myös liittää CV:n lomakkeeseen
Ydinosaamiseni / vahvuuteni
3 keskeistä teemaa, joita haluan käsitellä mentorini kanssa
Millaisen mentorin toivon saavani
Haluan kertoa itsestäni muutakin – esimerkiksi harrastukset, yhdistystoiminta, perhe

Lähetä lomake viimeistään 30.11.2019. osoitteeseen paivi.kupias@tevere.fi otsikolla:"Aktorihakemus APY:n mentorointiohjelmaan”.

Hakulomake on luottamuksellinen ja sitä käsittelevät ainoastaan mentorointiohjelman työryhmän jäsenet. Tämä hakemus lähetetään myös tulevalle mentorillesi.
Apy ry